n. 1 kg highlandin etuselkää/lapaa/paistia
vettä
punaviiniä
kasvisliemikuutio
erilaisia tuoreita ja kuivattuja yrttejä ja mausteita esim. chili, tinjami, pippuri
suola
esim.sipulia, porkkanaa, kaalia
Sulata paisti rauhassa.
Ota huoneenlämpöön. Hiero paistin pintaan suolaa ja muita mausteita. Laita paisti esimerkiksi uunivuokaan. Laita paistin joukkoon pilkottua sipulia, porkkanaa, kaalia ym. oman maun mukaan sekä tuoreita yrttejä, esim. tinjamia. Kaada päälle vettä, punaviiniä ja joukkoon kasvisliemikuutio. Laita paisti 150 asteiseen uuniin noin viideksi tunniksi. Huolehdi että paisti on koko ajannesteessä.
Noin viiden tunnin jälkeen ota huoneenlämpöön. Anna jäähtyä hetki. Nyhdä paisti kahdella haarukalla nyhdöksi. Tarjoa kastikkeen ja esimerkiksi ruokaisan salaatin kanssa tai hampurilaisen välissä. Nauti.
Ohutta suikaletta ylämaannaudan
sisä- ulko- tai kulmapaistista
Mausteita
Koskenlaskijaa/tuorejuustoa/smetanaa
Alkukesästä:
Uusia perunoita
Sipulia (punasipulia, ruohosipulia tai kevätsipulia)
Minitomaatteja
Grillijuustoa
Maissia
Loppukesästä:
Perunaa
Porkkanaa
Punajuurta
Sieniä
Herneitä
Sipulia
Kesäkurpitsaa
Suosi vaihtoehdoissa erityisesti suomalaisia raaka-aineita
Pilko käytettävät vihannekset ja juurekset kohtuullisen kokoisiksi paloiksi ja tee kunnonkokoiset keot folion sisään.
Lisää päälle ylämaannaudan ohuiksi suikaleiksi leikattua sisä-, ulko- tai kulmapaistia ja mausta.
Lisää päälle esimerkiksi tuorejuustoa.
Sulje folionyytit hyvin niin, että yhdistävä kohta jää ylös.
Grillaa epäsuoralla lämmöllä niin, että kasvikset pehmenevät, noin 20-30 minuuttia.
n.1 kg ylämaannaudan sisäpaistia
Marinadi:
1 dl Taco Sauce (Medium)
4 rkl öljyä
2-3 valkosipulinkynttä
1 rkl hunajaa
1 tl Dijon-sinappia
1 rkl soijakastiketta
3-4 pientä jalapeno sliced (esim. Santa Maria)
1/2 tl ruokosokeriasuolaa, chili-maustetta ja mustapippuria
Leikkaa liha ohuiksi (n. 2-4 mm) siivuiksi. Laita kaikki marinadin ainekset esim. pakastepussiin ja sekoita. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa oman maun mukaan mausteita. Laita lihasiivut pussiin, sekoita ja pyörittele niitä pussissa. Anna marinoitua jääkaapissa yön yli.
Ota lihat hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Paista lihoja kuumassa pannussa nopeasti.
Tämä on myös nopea ja helppo valmistaa metsäretkellä nuotiossa pannulla. Tällä ruokkii isommankin porukan!
1 kg Ylämaannaudan ulko- tai kulmapaistia, ulkofileetä tai valmista naudanpaistikuutiota
2 kpl sipulia (keltasipuli ja punasipuli)
200 g palsternakkaa
väh. 4dl punaviiniä (käytän itse Portadaa)
½ L lihalientä (puljonkia tai itse valmistettua)
400 g paseerattua tomaattia (Mutti)
400 g herkkusieniä
200 g hillosipuleita
1dl mustaherukkahyytelöä
5 kpl laakerinlehtiä
1rkl rouhittua mustapippuria
½ dl oliiviöljyä
4 tl suolaa
½ dl tuoretta persiljaa silputtuna
Suuruste:
(voit jättää pois, jolloin pata on myös gluteeniton)
2rkl voita
2rkl vehnäjauhoja
Halutessasi pataan voit laittaa myös pilkottuaja paistettua pekoniasekä härän häntää, porkkanaa, valkosipulia ym.Myösviinimäärää voit lisätä, mitä enemmän senparempi, etenkin jospadalla on pitkä haudutusaika.
Perunamuussi 4:lle:
1kg jauhoisia perunoita (esim. rosamunda)
1dl maitoa
50g voita
½ dl tuoretta persiljaa silputtuna
5tl suolaa
1. Jos lihassa on kalvot poista ne ja leikkaa liha kuutioiksi (mitäpidempään haudutat, tee sitä isompia kuutioita - liha kutistuu uunissa)
2. Kuori ja leikkaa sipulit sekä palsternakka kuutioiksi. Kuumennaoliiviöljyä kattilassa ja lisää sipuli ja palsternakka kuutiot sekähillosipulit. Kuullota niitä hetki.
3. Paista ensin lihakuutioiden pinnat pannulla ja lisää ne kattilaan.Sulata sen jälkeen samalla pannulla voi ja lisää siihen vehnäjauhot.
4. Lisää kattilaan punaviini, lihaliemi, paseerattu tomaatti,mustaherukkahyytelö, mausteet, suuruste eli voi ja vehnäjauho seos sekäherkkusienet. Kiehauta ja tarkista suolan määrä, lisää tarvittaessa.
5. Siirrä keitos pataan ja laita uuniin. 150°C vähintään 2 tuntia,mutta mitä pidempään sen parempi. Voit laskea lämpötilaa parintunnin päästä 100-130 asteeseen ja jättää padan muhimaan - jopa yön yli.Kun pata on valmis ja ruoka-aika on lähellä, tee perunamuussi:
6. Kuori ja pilko perunat kattilaan. Lisää vettä sen verran, ettäperunat peittyvät. Lisää runsaasti suolaa (5tl tai maun mukaan), suolaei ehdi imeytyä keittämisen aikana perunoihin kokonaan, mutta antaaniihin makua. Keitä kypsiksi (n. 30min)
7. Kaada vesi pois ja survo perunat käsisurvimella, lisää maito, voija persiljasilppu.
8. Tarjoile pehmeän leivän ja hyvän viinin kanssa.
Ihana pataruoka lämmittää kylminä talvipäivinä. Padan valmistuessavoit ulkoilla, hiihtää, saunoa, tehdä etätöitä, nukkua jne. ja patavalmistuu itsekseen uunissa
1kg ylämaannaudan lapaa, kulmapaistia tai valmiiksi siivutettua kärityslihaa
2 -3 rkl voita
n.1 tl suolaa
n.1 dl vettä
Vuole terävällä veitsellä kohmeisesta lapapaistista / kulmapaistista poikkisyin ohuen ohuita viipaleita tai sulata hitaasti viileässä, esim. jääkaapissa, valmiiksi siivutettuna hankittu käristysliha.
Kuumenna valurautapannu tai -pata, ruskista lihat voissa pienissä erissä kuumalla pannulla. Jos käytettävissä on ylämaankarjan rasvaa (esim. käristysliha paketin mukana) sulaa se erinomaisesti kuumalla pannulla ja voit käyttää sitä lihan ruskistuksessa voin asemasta tai lisänä.
Siirrä ruskitetut lihat hellan tai uunin kestävään pataan. Jos padassa ei ole tiivistä kantta, lisää hieman vettä käristyksen joukkoon, niin että padan pohja juuri peittyy. Seuraa haudutuksen aikana, että lihan joukossa on nestettä, jotta käristys ei kuivu. Itse haudutan käristyksen hellalla valurautapadassa, nostan padan lämpöä niin, että käristys alkaa kiehua ja sitten pudotan hellanlämmön pienimmälle mahdolliselle, mutta saman voi tehdä uunissakin. Käristys saa hiljalleen hautua miedolla lämmöllä kannen alla parisen tuntia.
Toisten mielestä käristys on valmista nautittavaksi kun lihasiivut ovat hautuneet mureiksi, mutta pohjoisessa ei ole tavatonta että käristys hautuu tunteja ja taas tunteja ruokahetkeä ja syömämiehiä odotellessa. Jos haudutat käritystä pitkään, sitä ei kannata sekoittaa kovin usein, koska lihan koostumus hajoaa voimakkaasta sekoittamisesta.
Lisää suola kypsennyksen loppuvaiheessa varovaisesti sekoitellen. Halutessasi voit kuullottaa käristyspataan mauksi sipulia, pistää mausteeksi muutaman katajanmarjan tai maustepippurin. Maukas ylämaankarjan liha ei kuitenkaan välttämättä kaipaa mausteeksi muuta kuin suolaa.
Perinteinen käristyksen kaveri on Lapin puikulaperunasta tehty kullankeltainen perunamuusi ja puolukkasurvos, maustekurkkuja unohtamatta.
n. 1 kg ylämaannaudan paahtopaistia
n. 1 rkl kuivattua minttua
( n. 1 tl rouhittua katajanmarjaa)
1 litra vettä
kourallinen suolaa
voita
mustapippuria
Ota esiin sula paahtopaisti ja leikkaa suurimmat kalvot pois (jos niitä on).
Hiero paahtopaistin pintaan n. ruokalusikallinen kuivattua minttua ja aseta paisti kulhoon. Minttu tuo paistiin raikkautta ja sopii näin erinomaisesti joulupöydässä mm. joululaatikoiden kylkeen. Mintun lisäksi paistin valmistuksessa voi käyttää katajanmarjoja. Katajanmarjat korostavat ylämaankarjan riistamaista makua ja sopivat erinomaisesti makumaailmaan.
Liota litraan vettä noin kourallinen suolaa. Kaada suolaliemi paistin päälle. Laita paisti kulhossa jääkaappiin kahdeksi päiväksi.
Nosta paisti noin tuntia ennen huoneenlämpöön ja kaada liemi pois.
Paista paahtopaistin pinnat pannulla voissa ruskeiksi.
Aseta paisti uuniin n. 100-125 asteeseen. Käytä paistomittaria ja pidä paahtopaistia uunissa, kunnes sen lämpötila on n. 60 astetta (medium, itse tein hieman kypsemmäksi 66 astetta).
Anna paistin hieman jäähtyä ja leikkaa paistista ohuita siivuja. Voit sulattaa paistin päälle voita sekä jauhaa mustapippuria voin sekaan.
Nauti.
500 g ylämaannaudan paistisuikaleita tai entrecotea
perunoita
porkkanoita
lanttua
naurista
sipulia
valkosipulia
valitsemiasi muita vihanneksia
mausteita, kuten suolaa, mustapippuria, paprikajauhettapersiljaa, lihaliemikuutiotilkka
ruoka- tai tavallista tummaa olutta
vettä
Kuori ja pilko perunat ja laita ne uunivuokaan. Lisää joukkoon lihasuikaleet ja pilkotut kasvikset. Mausta haluamillasi mausteilla. Lisää joukkoon noin 1 dl olutta ja lopuksi vettä niin paljon, että ainekset peittyvät. Lisää vielä joukkoon lihaliemikuutio.
Laita vuokaan kansi päälle tai foliokin riittää. Paista mieluiten leivinuunissa kolmisen tuntia noin 180 °C. Osan loppuajasta voit paistaa ilman kantta, että laatikko saa väriä. Tämän ruuan kanssa maistuu ruisleipä ja puolukka-kesäkurpitsahillo.
n. 1 kg Highland paistilihaa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1-2 maustekurkkua
2 rkl voita
1 rkl öljyä
1 tl paprikajauhetta
½ tl suolaa
½ tl mustapippurirouhetta
¼ tl cayennepippuria
3 rkl vehnäjauhoja
1 lihaliemikuutio
½ - 1 pkt Aura sinihomejuustoa
1 prk smetanaa
1. Liha kannattaa ottaa huoneenlämpöön reilusti ennen valmistusta.
2. Kuori ja leikkaa sipulit silpuksi. Kuutioi maustekurkut.
3. Kuumenna 1 tl voita paistinpannulla ja kuullota sipulit. Sekoittele koko ajan. Lisää maustekurkkukuutiot (Huom! säästä osa koristeluun) sekä mausteet. Siirrä nyt pannu pois liedeltä. Laita kansi päälle ja anna hautua omassa lämmössä sen aikaa kun leikkaat lihaa.
4. Jos paistilihassa on pinnalla kalvoa, poista se. Leikkaa liha reilun kokoisiksi kuutioiksi. Kovin pientä kuutiota ei kannata tehdä, sillä liha kutistuu kypsyessään. Lihan leikkaaminen on helppoa, kunhan veitsi on terävä.
5. Ruskista paistikuutiot rasvassa (voin ja öljyn seoksessa) pannulla. Älä hulauta kaikkia lihoja kerralla pannulle. Se jäähdyttää pannun ja saa lihanesteet irtoamaan lihasta. Ruskista kuutiot 2-3 erässä. Siirrä ruskistetut kuutiot pataan tai uunivuokaan. Kaada pannulle n. 1 dl vettä. Anna sen kiehahtaa ja kaada se lihojen päälle. Näin saadaan pannu puhtaaksi ennen uutta ruskistuserää ja hyvät maut talteen. Toista, kunnes lihat on ruskistettu.
6. Ripottele lihojen päälle vehnäjauhot. Sekoita. Lisää sipuli-maustekurkku-mauste -seos, lihaliemikuutio ja tarvittaessa sen verran vettä, että lihat peittyvät. Lisää murusteltu homejuusto ja smetana. Sekoita ja peitä pata/ uunivuoka kannella.
7. Anna padan muhia hellalla rauhallisesti pulpahdellen 1,5-2 tuntia. Sekoita välillä. Voit hauduttaa ruuan myös 175 asteisessa uunissa 1,5-2 tuntia, tai miedommassa lämpötilassa vaikka kolmekin tuntia, miten nyt väki ehtii syömään. Sekoita ja koristele valmis pata lopuilla kurkkukuutioilla.
8. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja raikkaan salaatin kanssa.
Hyvää ruokahalua!
Reilu 1 kg Highland paistia
Mausteliemi:
3 l vettä
1 dl karkeaa merisuolaa
½ dl väkiviinaetikkaa
2 rkl sokeria
1 rkl katajanmarjoja
1 rkl mustapippureita
1 rkl valkopippureita
muutama laakerinlehti
pari rosmariininoksaa tai kuivattua rosmariinia
1. Laita jäinen paisti uuninkestävään astiaan (ei tarvitse lisätä mitään nestettä). Paista 100- 120 asteisessa uunissa 3,5-4 tuntia.
2.Kokeile paistin sisälämpötilaa kypsennyksen loppupuolella paistomittarilla. Mehevimmillään paisti on (sisältä hieman punertava), kun sisälämpötila on n. 62 astetta.
3. Mittaa liemen ainekset isoon kattilaan ja kiehauta sekoitellen. Ota kattila liedeltä ja peitä kannella, jotta liemi säilyy kuumana.
4. Laita haluttuun lämpötilaan kypsynyt paisti suoraan uunista kuumaan liemeen. Peitä kannella ja nosta kattila viileään jäähtymään. Anna paistin maustua liemessä pitkään, mielellään yön yli.
5. Nosta paisti pois liemestä. Kuivaa sen pinta kevyesti painellen, ja viipaloi terävällä veitsellä poikkisyyhyn ohuiksi viipaleiksi.
6. Routapaistisiivut sopivat hyvin esimerkiksi kylmään noutopöytään sienien, salaatin ja leivän kaveriksi vaikka jouluksi. Ylijäävät siivut voi käyttää vaikkapa lounasleipien täytteenä, tai ihan riisin/perunan kaverina. Juhlava tarjottava erittäin helposti.
Muutama huomio:
Katajanmarjat korostavat metsäisyyttä, riistamaisuutta. Ne voi toki myös jättää pois, tai korvata esim. rose-pippurilla hieman erilaisen makuvivahteen aikaansaamiseksi.Jos käytät pienempää lihapalaa, huomioi se paistoajassa, ettei kypsyysaste pääse yllättämään. Varminta on käyttää paistomittaria.
Pohja:
125 g voi
2,5 dl vehnäjauho
5 dl vesi
1/2 tl leivinjauhe
3 kananmunaa
Täyte:
1 punasipuli
Suolaa
Sokeria
1 tl sitruunamehua
150-200 g highland savusaunapalvirouhetta
1 normikokoinen maustekurkku
1 paprika
200 g basilika- tai ruohosipulituorejuusto
Pippuria
Koristeet:
100-150 g tuorejuustoa
50 g creme fraice
Kirsikkatomaattia
Minimozzarellapalloja
Persiljaa
Käenkaalia
Lämmitä uuni 225 asteeseen. Laita syvälle uunipellille leivinpaperi.
Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita hyvin. Lisää vesi ja kuumenna kokoajan sekoittaen, kunnes taikina irtoaa kattilasta. Anna jäähtyä hetki. Sekoita leivinjauhe taikinaan. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen.
Levitä taikina uunipellille ja paista n. 25-30 min.
Hienonna sipuli. Ripottele sipulin päälle sokeria, suolaa ja sitruunamehu. Anna marinoitua n. 10-15 min. Hienonna kurkku, paprika ja sekoita ne ylämannaudan palvirouheen, tuorejuuston ja sipulin kanssa.
Levitä täyte hieman jäähtyneen pohjan päälle. Kääri leivinpaperin avulla rullaksi. Koristele.
n. 750 g ylämaannaudan paistilastua/käristyssiivua
1-3 sipulia maun mukaan
voita ja rypsiöljyä paistamiseen
suolaa
mustapippuria
(valkosipulia)
Ruskista pienissä erissä kuumalla pannulla (voi+rypsiöljy) noin 750 g paistilastua/käristyslihaa (joko valmista tai itse kohmeisesta lihasta vuollettua). Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Lisää siivutettua/lohkottua sipulia maun mukaan (meillä tykätään sipulista, joten itse laitan ainakin kaksi isoa sipulia). Paista kohtalaisella lämmöllä kunnes sipulit pehmenevät, pyörittele lastalla ettei pala. Voit lisätä myös valkosipulia paiston loppuvaiheessa. Tarkista maku, lisää suolaa ja mausteita tarvittaessa.
Käytännössä pannu on nyt valmista. Helppoa ja nopeaa - ja maukasta! Syö sellaisenaan paistettujen kasvisten kanssa, tai tuunaa eteenpäin:
Jos haluat KASTIKEMAISEMMAN version, voit tässä vaiheessa lisätä joukkoon esimerkiksi purkin kermaa tai tuorejuustoa (tätä käytin kuvan annoksessa) ja haudutella hetken. Voit myös hauduttaa pidempään hieman runsaamman nesteen kera (kerma, vesi, olut), jos haluat oikein murean lopputuloksen.
VAIHTELUA saat ruuan ainesosia vaihtelemalla: sienet, hillosipulit,fetajuusto, oliivit, tomaattimurska tai tuore tomaatti, paprika, punaviini, olut, ruskea kastike, maustetut tuorejuustot. Myös mausteita voi lisätä ja vaihdella maun mukaan.
Mahdollisuuksia on yhtä paljon kuin makuja, tätä voi tuunata loputtomiin!
Nauti pannu (tai kastike) haluamasi lisukkeen kanssa - kuvassa on rosmariinilla maustettuja lankkuperunoita ja tomaattilohkoja.
1 kg ylämaannaudan paisti- tai lapasuikaleita
1-2 paprikaa
½ chili
1,5 tl suolaa
1 tl mustapippuria rouhittuna
6 dl ruokakermaa
voita paistamiseen
Ota suikaleet huoneen lämpöön n. tunti ennen paistamista
Pyöräytä suikaleita pienissä erissä nopeasti voissa kuumalla pannulla ja kaada ne kannelliseen uunivuokaan
Suikaloi paprika ja chili
Lisää paprika ja chili lihojen joukkoon, lisää suola, rouhi pippuria maun mukaan
Kaada ruokakerma vuokaan
Hauduta kannen alla n. 130 c° 3-4 tuntia.Sekoita pari kertaa haudutuksen aikana
Lisukkeeksi sopii riisi tai peruna ja raikas salaatti
700 g highlandin ulkopaistia (tai kulmapaistia) paloiteltuna 4 osaan
1 iso sipuli hienonnettuna
180 g siivutettuja herkkusieniä
2 rkl vehnäjauhoja
voita
suolaa
rouhittua mustapippuria
2 laakerinlehteä
2 dl lihalientä
Collops of beef on perinteinen skotlantilainen ruoka, jota on valmistettu Burns Night-juhlapäivänä. Burns Night-juhlapäivää vietetään 25.tammikuuta skotlantilaisen runoilija Robert Burnsin muistoksi hänen syntymäpäivänään.
Sekoita keskenään vehnäjauhot, suola ja pippuri. Pyörittele lihapalat seoksessa ja paista ne voissa jokaiselta sivulta 2 minuuttia.
Laita lihapalat sivuun ja paista varovasti herkkusienet ja sipuli. Laita ne ja laakerinlehdet pataan ja lihapalat päälle. Kaada pataan lihaliemi. Anna hautua 180 asteessa noin 2 tuntia, kunnes liha on kypsää.
Tarjoile perunamuusin ja keitettyjen vihannesten kanssa.
500-600 g ylämaannaudan paistia (sisä-/ulko-/kulmapaistia) suikaleina (käytä valmista suikaletta tai suikaloi paistista itse)
voita paistamiseen
suolaa
mustapippuria
2 rkl vehnäjauhoja
3 dl vettä
1-2 porkkanaa
1 iso suolakurkku / herkkukurkku
1-2 dl kuohukermaa
1 juustoleipä (iso tai pieni oman maun mukaan)
Käytä valmiiksi suikaloituja ylämaannaudan paistisuikaleita tai suikaloi paisti mieleisiksi paloiksi itse. Kuutioi porkkana pieniksi paloiksi, samoin suolakurkku.
Ruskista paistisuikaleet reilussa määrässä voita sopivassa kattilassa. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää ruskistettujen suikaleiden päälle vehnäjauhot ja vesi (niin paljon, että suikaleet peittyvät hyvin) ja sekoita kevyesti. Lisää kuutioitu porkkana ja suolakurkku. Hauduta liedellä miedolla lämmöllä kypsäksi (n.30-60 min). Tarkista maku ja mausta oman maun mukaan tarvittaessa.
Padan ollessa lähes valmista, lisää loppuvaiheessa joukkoon kuohukerma ja kuutioitu leipäjuusto ja kuumenna. Leipäjuustosta tulee suussa sulavan pehmeää ja makuyhdistelmä lihan kanssa on hurmaava.
Tarjoa kastike uunijuureksien / perunamuussin kanssa. Kylkeen maistuu myös puolukkasose. Nauti.